tiistai 22. huhtikuuta 2014

Olemme kaksi aktiivista naista, jotka nauttivat erilaisista tavoista liikkua ja työskentelystä ihmisten kanssa. Olemme kouluttautuneet aiemmin kasvatus- ja opetusaloille ja työskennelleet näillä aloilla erinäisissä tehtävissä. Opiskelemme nyt Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa Vierumäen toimipisteessa liikunnanohjaajiksi ja teemme opinnäytetyötämme nuorten parissa Lahdessa, Ahtialan koululla.

Opinnäytetyömme tavoitteena on saada nuoret toimimaan oma-aloitteisemmin ja aktiivisemmin, sekä heille itselleen mieleisin ja monipuolisin keinoin oman liikkumisensa lisäämiseksi koulupäivän aikana.

Toivomme, että nuorten kanssa yhdessä toimiminen, sekä vastuun ja vapauden tarjoaminen nuorille itselleen herättää heissä ajatuksia aktiivisemman ja itsenäisemmän toiminnan lisäämisestä koulupäivän lisäksi myös vapaa-ajalla.







Oli kyseessä sitten hohtokeilailu, norsupallo tai viidakkorata
tärkeintä on liikkumisen ilo ja hauskanpito ystävien kesken!